Kierrätys

Kuparin kysyntä tyydytetään yhä enenevässä määrin kierrätyksellä

International Copper Study Groupin (ICSG) mukaan puolet Euroopassa käytettävästä kuparista ja kolmannes maailman kuparituotteista saadaan kierrätetystä kuparista. Tilanne on hyvä kaikkien osapuolten kannalta, koska voimme näin kattaa yhä kasvavaa metallin kysyntää. Samanaikaisesti voimme vähentää kuparin tuotannon ympäristövaikutuksia ja varmistaa raaka-aineen saatavuuden tuleville sukupolville.

Kuparia on mm. sähkö- ja elektroniikkalaitteissa, sähkönjakeluverkostossa, kulkuvälineissä, jokaisessa rakennuksessa ja asunnossa, aurinkopaneeleissa ja tuuliturbiineissa. Kun otetaan huomioon, että kuparia voidaan käyttää yhä uudelleen ja uudelleen ominaisuuksien heikentymättä, on tärkeää, että se tulee asianmukaisesti kerättyä talteen silloin kun laitteita ja rakennuksia puretaan. Kierrätys on tärkeä osa arvoketjua. Se pienentää ekologista ja hiilijalanjälkeä, luo työpaikkoja ja ehkäisee jätteen syntymistä.

1960-luvun puolivälistä lähtien maailmanlaajuinen jalostetun kuparin kysyntä on kasvanut yli 250 % (5 miljoonasta tonnista yli 20 miljoonaan tonniin). Kaivostoiminta on edelleen välttämätöntä, jotta voidaan tyydyttää kysynnän kasvu.

Lähde: Glöser 2013

Kierrätyksellä säästyy energiaa ja CO2 päästöjä

Kuparin kierrätys on tehokas tapa saada arvokas materiaali takaisin hyötykäyttöön. Kierrätetyn kuparin hyödyntämisessä tarvitaan 85 % vähemmän energiaa kuin primäärituotannossa. Maailmanlaajuisesti säästyy vuosittain jopa 88 miljoonaa MWh sähköenergiaa ja 30 miljoonaa tonnia hiilidioksidia.