Kolikot

Jo vanhat roomalaiset tiesivät kuparin hyödyt kolikkomateriaalina

Kuparilla on ollut merkittävä osuus eurokolikoiden materiaalivalinnassa. Kautta historian kupari on ollut yksi käytetyimpiä rahametalleja sen kestävyytensä vuoksi. Kupari säilyttää hyvin ulkonäkönsä kestäen kulutusta päiväisessä käytössä. Kuparilla on myös muita tärkeitä ominaisuuksia, jotka puolsivat materiaalia rahayksikön käyttöönotossa – se ehkäisee bakteerien kasvua ja sitä voidaan käyttää uudelleen sulatettuna loputtomasti.

Kuparin bakteerikasvua ehkäisevä ominaisuus vähentää terveyshaittoja jokapäiväisessä kolikkojen käsittelyssä. Lisäksi kuparin ylivertainen sähkönjohtavuus auttaa tunnistamaan erilaiset kolikot, joita käytetään mitä moninaisemmissa eurooppalaisissa automaateissa, mikä vähentää väärennysten mahdollisuuksia. Eurosta tuli 12 Euroopan maan virallinen valuutta 1.1.2002. Silloin liikkeelle laskettiin 52 miljardia kolikkoa.

Outokummun kuparituotteita valmistavan liiketoiminta-alueen, nykyisin Aurubis Sweden AB, tutkimus- ja kehitysyksikössä on kehitetty kupariseos Nordic Gold, josta kaikki 10, 20 ja 50 sentin kolikot on valmistettu. Ne sisältävät 89 % kuparia. Useat kuparituotevalmistajat osallistuivat ensimmäisten kolikkojen valmistukseen Euroopassa. Pienemmät eurosentit – 1, 2 ja 5 senttiä, on valmistettu kuparilla pinnoitetusta teräksestä ja yhden sekä kahden euron kolikkojen sisä- ja ulko-osat nikkelikuparista ja kuparin seoksesta juuri kuparin antimikrobisen ominaisuuden vuoksi.

Eurokolikoiden syntyhistoria

Senttikolikoiden kupariseos kehitettiin Ruotsissa Outokummun Västeråsin tehtaalla. Metallurgi ja tutkija Mariann Sundbergin johdolla valmistui 10, 20 ja 50 sentin kolikoissa käytettävä Nordic Gold – niminen kuparimetalliseos. Nordic Gold on seos, jossa kupariin (89%) on seostettu pieniä määriä alumiinia, sinkkiä ja tinaa. Se kehitettiin alun perin jo 1980-luvulla Ruotsin rahapajalle nykyisiin 10 kruunun kolikoihin. Kun Ruotsin rahapaja etsi uutta materiaalia kymmenen kruunun kolikkoa varten, asetettiin hyväksyttävälle materiaalille useita erilaisia ominaisuuksia. Näistä tärkeimpiä olivat:

  • kolikkometallin piti ulkonäöltään muistuttaa kultaa ja säilyttää värinsä tummentumatta
  • materiaalin tuli olla helposti muovautuvaa, jotta rahan lyöminen olisi helppoa
  • materiaalin piti olla kestävää pitkässä käytössä ja kovassa käsittelyssä

Haasteena väri

Yksi suurimmista haasteista oli metallin väri. Kupari on ainoa metalli kullan lisäksi, joka ei ole harmaa. Seostamalla punaruskeaa kuparia tiettyjen metallien kanssa saadaan kultaa muistuttava väri, josta nimi Nordic Gold tulee. Toinen suuri haaste oli se, että kolikko ei saanut tummentua. Materiaalia testattiin ja tutkittiin kuinka se reagoi esimerkiksi hikisissä käsissä, nahan ja kankaiden kanssa. Useiden vaihtoehtojen joukosta valittiin seos, jossa oli kuparin lisäksi tietyssä suhteessa alumiinia, sinkkiä ja tinaa.

Ruotsin rahapaja huolissaan allergisista vaikutuksista

Ruotsin rahapajan huoli pohjautui tutkimuksiin, joissa oli käynyt ilmi, että monet perinteiset rahametallit saattoivat aiheuttaa allergisia reaktioita osalla ihmisistä. Tämä teki vaihtoehdoista hyvin haastavia. Haluttiin varmistaa, että kupari yhdistetään metalleihin, jotka minimoivat tämän riskin. Nordic Gold -seos osoittautui erinomaiseksi, koska allergisia reaktioita ei ilmennyt. Toinen terveyteen liittyvä seikka oli hygienia. Päivittäinen rahojen käsittely voi helposti levittää bakteereja ihmisten välillä.

Kolikoiden turvallisuus

Turvallisuuteen liittyvät asiat olivat ehkä kaikkein monimutkaisimpia, koska uusi valuutta otettiin käyttöön samanaikaisesti niin monissa maissa. Kolikoiden kehittämisessä rahaksi on tiettyjä huomioon otettavia seikkoja. Esimerkiksi kaikkien eurooppalaisten raha-automaattien pitää tunnistaa kolikot oikeiksi, vaikka ne olisi lyöty ja laskettu liikkeelle toisissa maissa. Tästä johtuen jokaisessa kolikossa pitää olla tietynlainen ”sähköinen sormenjälki”. Tässä kupari on jälleen hyvä metalli. Sen erinomaista sähkönjohtavuutta voidaan muuttaa laajasti erilaisilla seostuksilla. Nordic Goldilla on tietty turvallisuuden takaava sähkönjohtavuusarvo.

Muovautuva ja kestävä seos

Kuparin muovautuvuuden johdosta rahapajat voivat käyttää tehokkaampia prosesseja lyödessään rahan. Kupariseokset valetaan joko lattalevyiksi tai paksuiksi rulliksi, jonka jälkeen ne valssataan kolikon vaatimaan paksuuteen. Kolikkoaihiot stanssataan valmiista nauhasta ja reunataan sekä lyödään rahaksi. Näihin saadaan lyötyä monimuotoisia kohokuvia, kuten eri maiden kolikoista voi nähdä. Kun raha-aihio lyödään rahaksi, sen kovuus lisääntyy ja kolikon käyttöikä pitenee.

Kuparin kierrätettävyys valintaprosessissa

Kupari on täysin kierrätettävää, mikä ympäristötietoisuuden lisääntyessä teki kolikkomateriaalin valinnasta erittäin sopivan. Kuparia on sulatettu ja käytetty yhä uudelleen ja uudelleen aina Pronssiajasta lähtien. Arvioiden mukaan yli 70 % kaikesta koskaan louhitusta kuparista on yhä tänä päivänä käytössä.